sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Cook, eat, sleep and repeat

Näin se aika vain väistämättä vähenee täälläkin. Viikon päästä ollaan jo takaisin suomessa!? Huhh... jälkeenpäin ajateltuna on mennyt viisi viikkoa nopeasti. 

Kuluva viikko on mennyt vauhdilla, kun viikon edetessä meitä oli piristämässä vieraat suomesta! Päivät meni meidän  molempien tahoilla turistioppaan roolissa, mutta se ei haitannut yhtään! Päiviin mahtui niin kauppojen kiertelyä kuin tietysti nähtävyyksien sekä maisemien katselua!  Muutaman päivän hengähdys töistä oli erittäin hyvä sillä tiesimme mikä loppurutistus meitä odottaa. Olimme sopineet pomon kanssa että teemme kahdeksan päivää putkeen töitä ja päivät olisivat 10 tuntisia. Tätä postausta kirjoittaessa on jo kolme työpäivää takana, eli tänään saavutamme jo loppurutistuksen puolivälin 4/8! 

Työvuoromme alkaa klo 13 ja loppuu näin ollen 23.00. Päiviin ei siis hirveästi muuta mahdu kuin töitä ja lepoa, mutta se käy meille hyvin. Töissä olemme tehneet misoja ja päässeet etukeittiöön auttamaan illan serviisissä. Eilen löytyi luppoaikaa jopa niin paljon, että saimme pleittailla lautasia mielemme mukaan. Ohjeet olivat, kaikke saa käyttää ja saa tehdä mitä vaan... voisi aikansa huonomminkin käyttää!😄  Terveiset sinne suomeen! Kohta nähdään!




Näkymiä suoraan Citadellan huipulta!




Iltaisin budapestin kadut ovat todella hienot! Koko maailman jouluvalot ovat varmaan täällä.

Pyhän Matiaksen kirkko!

Töissä löysimme kiva yllätyksen. Simpukoita availessa sisältä löytyi jotain muutakin. Tarkkasilmäiset voivat sen kuvasta huomata😌 

Vihdoin ja viimein saimme napattua nopeat kuvat annoksien pleittaustyylistä. Tämä annos on kuitenkin vielä keskeneräinen, mutta saatte edes hiukan ideasta kiinni😊

Myös keskeneräinen versio...






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti